Muuan nainen näki unta, jossa hänen sukulaistyttönsä murhattiin, ja hän näki unessa murhaajan nimenkin. Myöhemmin kävi ilmi, että tyttö oli juuri sinä yönä murhattu Sveitsissä. Hän ei koskaan ollut tavannut kyseistä murhaajaa, mutta nimi unessa oli ollut aivan oikein.
Filosofi Eero Ojasen teos Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen (Minerva 2016) vie meidät siihen toiseen todellisuuteen, näkymättömään maailmaan, joka on toinen rinnakkaisuutemme. Tosin toiset siihen uskovat, toiset eivät, mutta kun on lukenut tämän kirjan, monikaan ei voi kieltää tiettyjen paikkojen kummitteluja tai ei ainakaan monien enneunien toteutumista tai päiväetiäisiä.
Kummittelut liittyvät usein selvittämättä jääneisiin tapauksiin, rikokseen, äkillisiin kuolemiin, perintöriitoihin. Kun tai jos asiat saadaan selvitettyä räyhähenki, poltergeist, rauhoittuu.
Oma lukunsa ovat kiertävät ikivanhat kummitustarinat, kuten vaikka Olavinlinnaan liittyvä tarina kiven sisään muuratusta nuoresta tytöstä, joka rakastui väärään mieheen tai sitten suusta suuhun kiestävät tarinat, joista itsekin muistan yhden. Yhtäkkiä kaikki alkoivat puhua, että tietyllä tieosuudella välillä Pori-Rauma, seisoo usein tien vieressä surupukuinen nainen odottamassa auton kyytiin pääsyä. Muistan miten pelotti ajaa sitä osuutta, sillä jos oli huono sää tai sumuista, sitä väkisinkin näki tumman hahmon seisomassa kyytiä odottamassa valtatien reunassa tai siitä vähän kylälle päin musta suruharso merituulessa liehuen...
Ojasen kirja kertoo Suomen vanhimmat kummitustarinat, Poltergeistit, enteet, ennusmerkit ja etiäiset, sota-ajan tarinat, kummitustalot ja paikalliset tarinat, kummitusmaisemat, kuolema ilmoittaa ja muita kummia kohtaamisia sekä nykypäivän tarinoita. Itseäni sattuneesta syystä teoksessa kiinnostavat eniten enneunet ja etiäiset. Alun ennenuni sukulaistytön murhaajan nimen näkemisestä unessa on aika vakuuttava juttu. Nähdä nimikin, on jo paljon. Itse näen enneunia sekä koen päiväetiäisiä. Jos Ojanen olisi tiennyt, mitä olen kokenut, olisin takuulla ollut mukana kirjassa. Ojaselta on aiemmin ilmestynyt upeaSuomen myyttiset linnut.
Koska on niin monia, jotka näille naureskelevat, jotka jopa kieltävät erityisherkkyyden, valotan nyt muutamalla jutulla, joihin minulla on todistajat. Kaikki alkoi kun olin 11-vuotias. Eli siis sama ikä, jossa kirjailija Siri Hustvedt alkoi kokea erikoisia asioita. Olen myös jostain lukenut, että tuo ikä on usein näihin asioihin liittyvä. Tämä pieni, ensimmäinen etiäinen lyhyesti:
Olin juuri saanut koiranpennun. Yhtäkkiä se oli kadonnut. Lähdimme isän kanssa etsimään. Kävelimme ensin ylös hautausmaan takaista mäkeä ja päätimme tulla takaisin hautausmaan ohi päätietä. Ei ollut pentua hautuumaan takana...Nousimme ylös ja aloimme laskeutua pääkatua kohti kotia ja minä olin jo aika herkillä. Yhtäkkiä pysähdyin ja sanoin isälle:'Honey istuu meitä odottamassa hautausmaan takana mäen alla.' Isä siihen tietysti, että'eihän se ole mahdollista, juuri sieltä tulimme'. Lähdimme kuitenkin takaisin ja jo mäen päältä näimme, miten pieni musta koira nökötti sen mäen alla istumassa, mistä olimme juuri tuleet.
Meni muutama vuosi ja päiväetiäiset jatkuivat. Sitten tuli pitkä paussi, että ei mitään, kunnes kerran olin palkkaamassa työhöni liittyen henkilöä vaativaan esimiestehtävään ja aavistin kavalluksen, vaikka mitään ei löytynyt taustoista. Koska en saanut näyttöä, henkilö sai työn, vaikka ryhmästä eräs tuli puolelleni. Meni melkein kymmenen vuotta ennen kuin hän teki sen taas. Taas on oikea sana, sillä hyvin monimutkaisen kuvion takaa olisi löytynyt vastaava rikos vuosikymmenten takaa.
Kerran olin mieheni mukana eräässä liikeneuvottelussa, mutta istuin sivussa ja luin lehtiä. Yhtäkkiä ihoani alkoi kihelmöidä ja en saanut happea. Sanoin R:lle, että 'pakko päästä heti ulos, on huono olo'. Päätimme piipahtaa ulkona ja palata sitten sisälle. Ulkona sanoin: 'Tuo sinua vastapäätä istuva mies ei pelaa rehellistä peliä, varo häntä.' Niin sitä sitten mentiin takaisin, mutta sopimus syntyi. Jälkeenpäin tapahtui, mitä olin ennustanut.
Tapauksia on ollut paljon, mutta enneunista rankin on ollut, kun näin unen, että läheisemme perheestä kuolee joku pian. Heräsin sudenhetkellä ja kerroin miehelleni, että ystävämme perheestä kuolee joku, mutta en nähnyt kuka. Meni muutama kuukausi ja perheestä menehtyi äkillisesti täysin terveenä pidetty 40+ isä sairauteen, josta emme olleet kuulleetkaan. Sattumalta puhuin hänen kanssaan puolituntia ennen kuin hän kuoli. Hän oli iloinen, eikä mikään olisi voinut ennustaa, mitä tapahtuu 30 minuutin sisällä.
Oudoin on ollut päiväetiäinen, jossa riitti kiemuroita. Yksinkertaistan ja peitän, sillä tapaus ei ole kovin vanha. Lehdessä oli kuolinilmoitus, jossa kaikki tiedot täsmäsivät erääseen liikkeen pitäjään, jossa usein kävin parhaan ystäväni kanssa. Soittelimme ja olimme ihan järkyttyneitä, mutta ilmoituksessa ei täsmännyt asuinpaikkakunta, sen sijaan kyllä hyvinkin erikoinen nimi ja kaikki muu. Päätimme ystäväni kanssa tehdä tikusta asiaa ja lähteä asioimaan ko. paikkaan. Siellä hän, muka kuollut tuttavamme, otti meidät hymyillen vastaan. Ostimme jotain ja lähdimme kadulle, jossa kyyneelet alkoivat minulta valua...Ystäväni, joka on myös intuitiivinen katsoi minua todeten: Hän siis kuitenkin...Seuraavalla kerralla, vain pari kuukautta edellisestä, kun menimme liikkeeseen, siellä ei enää ollut tuttua ystäväämme, vaan hän oli saattohoidossa hyvin aggressivisen syövän takia ja pian lehdessä oli kuolinilmoitus, jossa kaikki täsmäsi.
Eero Ojasen kirjastakin käy ilmi, että hyvin monet etiäiset liittyvät kuolemaan. Joskus, etenkin sota-aikana, etiäiset, omat tai omaisten, ovat jopa pelastaneet ihmisiä. Niistä on kirjassa paljon. Dramaattisimmasta päästä on kirjan kertomus eversti Hannulasta, joka oli saanut käskyn siirtyä junalla pohjoisesta Sallasta etelään Karjalankannakselle:
Prikaatin esikunnan upseeristo oli lähtöä edeltävänä iltana illallisella, kun Hannula nousi puhumaan ja sanoi: "Katsokaa miestä, jota huomenna ei enää ole." Hän toisti sanomansa useampaan kertaan ja kohdisti sen kaikille kuulijoille eri puolilla huonetta. Kuulijat yllättyivät hänen sanoistaan, ja tunnelma luonnollisesti muttui apeaksi.
Seuraavana aamuna kuljetusjuna lähti ja joutui jonkin ajan kuluttua kahden vihollishävittäjän ilmahyökkäyksen kohteeksi. Juna joutui pysähtymään vaurioiden vuoksi, mutta iskun seuraukset olivat sittenkin suhteellisen lievät. Koko junasta kaatui vain yksi mies, etumaisessa upseerivaunussa istunut eversti Hannula.
Erittäin kiinnostavaa on nyt se, että kummitteluja on alettu tutkia nykyajan tekniikan avulla. Aavedatan tutkijat ovat laitteineen liikkuneet monissa paikoissa kuten vaikka Näsilinnassa ja Turun linnassa. Tampereella tutkijat ovat saaneet tallennettua ääniä, jossa on kuultu talon 1800-luvulla rakentaneen Nottbäckin ja hänen perheenjäsentensä nimet.(www.aavedata.com)
Mitenkään en voi olla tuomatta tähän vielä yhtä tarinaa, jossa 'kummittelija' on tyttäreni balettiaikaisen ystävän isoisä. Seinäjoen teatterissa tapahtuu kummia, tavarat siirtyvät paikoiltaan ja hissi vaeltaa itsekseen, ääniä kuuluu tiloista, joissa ei ole ketään:
Monet ovat sitä mieltä, että kummittelun takana on talossa pitkään vaikuttanut ja 1985 kuollut näyttelijä Jaakko "Jokke" Jokelin. Hän kuoli juuri ennen Monte Criston kreivin esityksen alkua. Kantakuppilan seinäkello oli pysähtynyt kuolinhetkellä näyttämään samaa aikaa kuin Joken kello joka rikkoutui hänen kaatuessaan saamaansa kohtaukseen.
Teatteri siirtyi uuteen rakennukseen, ja myös siellä Jokelin on kertoman mukaan edelleen harjoitellut vuorosanojaan kävellessään henkilökuntarappusia ylös ja alas. Teatterin pianon kuullaan lukittunakin soittavan sitä yhtä ja ainoaa sävelmää, jota hänellä oli tapana soittaa...