Majakoissa on taikaa. Niihin liittyy paljon merellistä historiaa, joista osa on meille täysin tuntematonta, osa tiedossa olevaa. Helposti romantisoimme majakkaelämää ja monet haluavatkin nyt lomailla tai viettää edes yön tai kaksi majakassa. Todellinen syy majakkojen rakentamiseesn ovat tietenkin olleet haverit, joissa ihmisiä kuoli, laivoja upposi ja huomattiin, että pelkät nuotiotulet rannoilla eivät voi johdattaa laivoja oikeaa reittiä turvallisesti kotisatamaan. Niinpä keksittiin alkaa rakentaa majakoita, joilla kaikilla on omanlaisensa historia. Täysin vailla merimyrskyjen ihannointia emme majakoista kuitenkaan selviä.
Raili Mikkasen tekstittämä ja Sirkku Linnean kuvittama Suomen lasten majakkakirja (Minerva 2018) vie meidät Moona-lokin ja Ville-hylkeen avulla tutustumaan Suomen majakoihin. Raili Mikkanen on tuottelias kirjailija, jonka Suomen lasten linnakirjaon yksi suosikeistani. Sirkku Linnean kuvitukseen olen tutustunut kirjassa Suomalaiset taruolennot, jota voi yhtä hyvin kuin tätä majakkakirjaa suositella kaikenikäisille Railin linnakirjaa unohtamatta.
Halusin aloittaa Bengtskäristä, vaikka talvivalokuvaus teki sivusta tummemman kuin se onkaan. Ehkä majakan traaginen historia vaikutti asiaan...
Aikoinaan muuan kapteeni Bengt oli haaksikkoutunut näillä vesillä. Hän pelastui kulta-arkkunsa kanssa juuri tälle luodolle. Saaristolaisryövärit kuitenkin löysivät hänet ja varastivat hänen arkkunsa. Eikä se suinkaan riittänyt: he myös surmasivat huono-onnnisen Bengt-kapteenin. Luoto sai nimensä tämän Bengtin mukaan. Synkkinä myrskyöinä kapteenin raskaat huokaukset saattavat vieläkin kuulua raunioiden lomasta...
Majakkaa oli tänne vaadittu jo kauan ja lopulta 120 henkeä aloitti rakentamsien. Kivi louhittiin omalta luodolta, ja Hangosta tuotiin kaikkiaan 448 000 tiiltä. Tietoiskusta saamme lukea majakan tiedot:
Alkuun luodolla asui viisitoista ihmistä: majakkamestari, kolme majakanvartijaa ja sumusireenin hoitaja sekä heidän perheensä. Lopulta asukkaita oli peräti 32. Majakan tornissa päivysti yksi mies kaiken aikaa.
Kun Moona kurkkasi tornin ylimmästä kerroksesta sitä alkoi huimata, sillä porraskuilu näytti hurjalta: Pyöreässä tornissa oli spiraalina nousevia portaita 252. Luodolla uivat silakkaparvet veivät sen ajatuksen ruokaan, joka kyllä nyt maistuikin!
Linnamainen Porkkala valmistui 1920, josta asti luodolla on asunut yli kaksikymmentä vuotta majakkamestari sekä kaksi majakanvartijaa perheineen. Majakkamestari oli tärkeä henkilö ja hänen perheensä asunto sijaitsi ylinnä ja huoneita oli peräti kaksi ja keittiö. Alimmassa kerroksessa oli kaikille yhteinen sauna. Majakassa asui myös lapsia, joka vie ajatukset siihen, miten tuo karu ympäristö vain houkuttaa. Vai olisiko sitä alkanut kaivata puita? Tai olisiko kirjoja tullut luettua vieläkin enemmän, ja miten likellä olisi aina ollut meri sen kaikkineen. Talvisin olisi sitten pitänyt asua maissa koulukortteerissa, mutta kevättuulten myötäisessä takaisin majakkakotiin!
Porkkalan alue on hylkeiden suojelualuetta, joten Ville-hylje löysi monia uusia kavereita. Alueelle saa tulla vain luvalla ja hylkeiden rauha on tarkan vaalinnan alla.
Isokari on Suomen kolmanneksi korkein majakka. Korkein on Suomenlinna ja toiseksi korkein Bengtskär. Valkopunaisessa majakassa toimi aikanaan saman suvun miehiä majakanvartijoina viisi polvea. Viimeinen oli ensimmäisen majakanvartija Timénin pojanpojanpojanpoika. Viimeisen isä oli töissä majakassa 50 vuotta ja isoisä 48 vuotta.
Suomen ensimmäinen majakka oli Utö, jossa asuu paljon ihmisiä ja väki vain moninkertaistuu kesäaikaan. Ville tapaa paljon hylkeitä, mutta myös norppia.
Majakka valmistui 1753 ja sen erikoisuus on kolmanteen kerrokseen rakennettu kirkko.
Uton karikkoiset vedet olivat todellinen haaste, sillä vaikka kuulostaa upealta, että valojärjestelmä on valmistettu Pariisissa mikään ei tuntunut riittävän näille vesille. Aikanaan rakennettu uusikaan majakka ei antanut riittävästi valoa, joten poltettiin kynttilöitä, joiden oli tarkoitus heijastaa valoa peilien kautta...Todellista majakkapeilien kuisketta!
Suomen lasten majakkakirja on kiinnostava teos, joka kertoo yhdeksän majakkamme tarinat, sekä tarinan hylystä Balder. Saamme myös paljon muuta meritietoutta linnuista, hylkeistä, merikihuista...Kovasti kiinnostavaa on ollut myös majakkaperheiden elämät, joista maakravuilla ei liene paljoakaan käsitystä. Haverit on tuotu esiin, kuten kuuluukin. Myötäeläminen toisten menetyksiin kasvattaa lapsissa empatiaa. Railin leikkisyys ohittaa kuitenkin lastenkirjoissa synkkyyden faktoja kieltämättä ja Sirkun kuvat tuovat iloa ja valoa kera suolaisten pärskeiden!
*****
Lastenkirjat Leena Lumissa