Sinisen hämärän hyssyssä aikalailla nyt on tällaista. Kartiovalkokuusikin oikealla on taipunut nojaamaan siltaan. Annan hänen olla. Takana suuret lehmukset ja Lumimiehen vaalima kuusiaita, jossa asustavat mustarastaamme. Sinne minä kannan sulaa ruokaa, omenoita, talisiivuja ja auringonkukansiemeniä parikin kertaa päivässä.
Eipä ole kauriitkaan nyt kulkeneet siltaa. Joka päivä kuljemme niille polut lehtoon kuusien alla oleville ruokintapaikoille, mutta silti
vaikka tämä sinkku tai perhe syövät kuustenkin alta, useimmiten voimme nähdä metsäkauriin makuuhuoneen ikkunan takana olevassa rinteessä, jossa linnuilta jäänyt pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä. Tämän huomattuamme, tarjoamme myös tuohon halottua omenaa.
Kaarisilta-alue kauempaa vähemmillä lumilla eli puutarhamme on tosiaankin kolmessa kerroksessa.
Evästä hedelmäpuun oksan haarassa.
Talvista lehtoa...
Talven töröttäjiä eli lumisia varjoliljojen siemenkotia. Kukkivina löytyy heinäkuun jutustaKukkia keskiviikolle, joissa voi nauttia myös vaikka sormustinkukista...
Kuten tunnettua, minulle valkoiset amaryllikset tuovat joulun. Niitäkin oli tänä vuonna joitakin, mutta mukana oli myös yksi joulunpunainen. Kaikki valkoiset ovat kukkineet tai kukkivat toista kierrosta, mutta mitä teki punainen: Hänestä kuivahti katseenvangitseva tumman- melkein mustanpunainen kaunotar. Siinä se nyt on ja saa olla niin kauan kuin pitää värinsä ja ryhtinsä. Jos amaryllistä saisikin tässä värissä...
Minä en kyllä ole oikein kesänlapsi (paitsi puutarha, suvisade ja uiminen) eli niin kauan kuin lumi on kuivaa eikä ole järisyttävää pakkasta, talvi on kyllä ihanaa aikaa, syksy kaikkein parasta! Tämä lumipolkumme vieköön lumirauhaan ja luontoon nauttimaan talvesta ja sen erityisestä hiljaisuudesta. Lumi eristää ääntä, runsas lumi suojaa kasveja ja eläimiä. Ellei meillä olisi ikinä lunta, varmaan itkisimme sen perään. Minä valitan vasta kun lumi on likaista sohjoa: Siihen asti kiitollisena lumesta. Tästä pesäolosta. Haistanko lumisateen tulon, se on tulossa...
Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia
- Mirkka Rekola -
Mirkka Rekola runot 1954-1978 (WSOY 1979)
Annan nyt kuitenkin vähän periksi keväänodottelijoille, joihin minäkin liityn sitten kun loskat ovat ohitse, sillä tapahtui tänään niin, että liityin taas uuteen ryhmään facebookissa ja se on Lumikelloryhmä! Eivät riittäneet kirjat, oravat ja mustarastaat, ei Karjala eivätkä siilit, missä kaikissa ryhmissä olenkaan. Tämä kuva onSuvipihan blogista ja sieltä löydät polun Lumikelloryhmään, jonne siis pitää hakea ja/tai saada kutsu.
lumiterveisin
Leena Lumi