Quantcast
Channel: Leena Lumi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1461

Syyskuu hengittää puutarhassa kypsyvien hedelmien aromia...

$
0
0

Kaunista sunnuntaiehtoota!

Kaikista kuukausista eniten rakastan juuri syyskuuta, vaikkakin elokuu saa minut usein fiiliksiin ja joulukuu, no, sehän on kuin oma vuodenaikansa, joka alkaa jo marraskuulla. Ilman joulukuuta, mitä olisikaan, mutta toisaalta syyskuu tarjoaa sekä satonsa että kauniit värinsä ja raikkaan ilman kuin lähdevettä joisi, kun sitä hengittää.

En mitenkään olisi teitä häirinnyt nyt sunnuntaina,mutta olen ensi viikolla menossa ja yht'äkkiä muutamia päiviä jossain poissakin, joten mieleenikään ei tulisi jättää pientä syysjuttuani tekemättä. Loppukuusta on jo toiset sävyt, toiset maut. Nyt edessä on kulhollinen oman luumupuun luumuja.



Kun vanha ja runsassatoinen punaluumumme irtisanoi itsensä, menimme ostamaan toista tilalle, mutta tuli vahingossa sinistä luumua. Tämä ei ole aivan yhtä mehukas, hedelmälihaa on vähemmän etc. verrattuna punaluumuun, joten uudet punaluumut on nyt istutettu. Siniluumuunkin on totuttu, mutta se ei innoittanut minua yhtään tekemään siitä joululikööriä, vaan joulun dolce saa nyt valmistua vanhaan malliin kirsikoista.



Tämä on muistaakseni varjomorelli eli aika hapan sellaisenaan, mutta liköörinä herkkua. Myös soseen tai hyytelön tästä saisi ehkä herkullisen, mutta me hukumme erääseen toiseen hilloon...kts.alempana.



Marjat purkkeihin, joissa lisäksi sokeria ja sellaista kirkasta alkoholia, joka ei maistu läpi. Ripautan lisäksi vielä vanhan ajan vaniljasokeria ja toiseen satsiin vadelmia pienen ropposen, niin voidaan vertailla. Sitten purkin kannet kunnolla kiinni ja kellariin tai jääkaappiin. Kääntelen kerran viikossa kellarissa ja sen sitten näkee kun muutama kuukausi on mennyt, miten marjat kadottavat värinsä ja makunsa



omatekoiseen joulun juhlajuomaan. Maistamme tarkasti, sillä toinen satsi siivilöidään kauniiseen pulloon äidille! Hän on meidän paras laatutarkkailijamme♥



Äidin syyshortensia Bombshell, joka on hämärtyvässä illassa kuin lyhty. Vaikka vielä tuleekin asiaa hortensioista, se ei ole tänään, sillä piti kertoa, mihin hilloon meillä hukutaan syyskuussa eli



omenoita soseeksi helpolla tavalla. Talviomenat jäävät metsäkauriille ja jäniksille sovinnolla, mutta kelta- ja punakanelit pyrimme itse hyödyntämään. Tämä vuosi on hyvä omenavuosi.



Omenasose valmistuu uunissa kuin itsekseen. Ohje täällä Tätä kun muutaman viikon valmistaa, niin jo on talveksi hilloa moneen käyttöön. 



Jos jää tyhjää aikaa niin tällaisen omenapiirakan tekaisee tuosta vain. Kaikkea löytyy kotoa, mitä tähän tarvitaan. Kohta nautimme omenapiirakkaa kera vanhanajan vaniljakastikkeen takkahuoneessa sarjalla, jota aloimme eilen katsoa. Ohje täältä


Eipä liene vaikea arvata, mikä on minun herkkujen herkkuni: Apfelstrudel mit Vanille Sauce♥

"Jokainen kuukausi on ystäväin, mut omenakuuta ma rakastan."


L.M.Montgomery

Raikasta tulevaa viikkoa kaikille tasapuolisesti♥

Leena Lumi

tilhikuva Pekka Mäkinen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1461

Trending Articles