Lokakuun kymmenentenä päivänä 1834 syntyi Nurmijärven Palojoen kylässä kyläräätäli Eerik Juhana Stenvallin ja hänen vaimonsa Annastiinan perheeseen neljäs poika, joka sai nimen Aleksis. Jo kahdeksanvuotiaana Aleksis runoili:
Minä neljäs veljistä
Synnyin juuri köyhäll vuodella
Isäni suuttui
Ja vähän muotokin muuttui
Sanoi poikia tulee kuin nallikoi,
Jumala noit' nyt hallikkoon -.
Aleksis Kivi (1834-1872) oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjailija. Tämä on huomionarvoista ja tärkeää suomenmieliselle ja -kieliselle identiteetille. Ruotsi oli ylhäisön kieli ja vain rahvas puhui suomea, mutta monet kulttuurivaikuttajat Kiven jälkeen vaihtoivat suomen kieleen. Tällöin myös oman isäni isä muutti perheensä nimen Sten suomalaiseksi.
Kieli on vahva osa ihmisen identiteettiä. Kansan oma kieli vahvistaa sen yhteisöllisyyttä ja tuo sille omanarvontuntoa. Kieli on valtaa! Suvella 2016 tapaamani suomalaiset juuret omaava Anna kertoi, miten meidän itäisen rajamme toisella puolella rangaistiin koulussa jo yhdestä suomenkielen sanasta. Kansan oma kieli pelottaa hallitsijoita ja maiden mahtavia ellei sillä ole hallinnon siunausta.
Olen herkistynyt Kiven elämälle luettuani Markus Similän kirjan Pienet suuret suomalaiset. Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva 2009). Samaisesta kirjasta on myös yllä oleva Aleksis Kiven runo. Joka itsenäisyyspäivä luen Similän kirjaa ja kun luen miten Kiven koulutie katkesi nälkään, koen pakahduttavaa surumieltä. Aleksishan jäi kaksi kertaa luokalleen, mutta syynä eivät todellakaan olleet tyhmyys tai laiskuus vaan nälkä! Kaikesta huolimatta Aleksis kirjoitti ylioppilaaksi ja hänen pääteoksensa Seitsemän veljestä loi perustan suomenkieliselle taideproosalle, näytelmäkirjallisuudelle ja runoudelle. Hänestä tuli myös kansalliskirjailija, jonka syntymäpäivä 10.10. on suomalaisen kirjallisuuden päivä ja virallinen liputuspäivä.
Toinen kirja, josta ammennan suomalaisten kirjailijoiden ja myös Aleksis Kiven elämästä on Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013). Tekijät Anne Helttunen, Annemari Saure ja kuvat Jari Suominen.
"Minua painaa hirveä ikävyys, mielensynkeys, se ehkä viimein perin hävittää minun sieluni."
Kirjeessä Kaarlo Bergholmille loppuvuonna 1870.
Aleksis Kivi vietti viimeiset kuukautensa tässä mökissä Tuusulan Rantatien varrella. Hänen lapsuutensa lapsuus Palojoella oli suhteellisen hyvä ja Aleksis pääsikin opintielle. Kouluaika Helsingissä olikin jo tiukkaa ja Aleksis näki aika-ajoin nälkää ja terveys oli heikko. Kaikesta huolimatta ensimmäinen suomenkielinen romaani Seitsemän veljestä syntyi Charlotta Lönnqvistin Fanjunkarsissa, jossa Kivellä oli parhaat oltavat. Siellä syntyivät myös Nummisuutarit ja Kihlaus. Kiven valo kuitenkin sammui professori August Ahlqvistin ruotsinkieliseen lehteen 1870 laatimaan murska-arvosteluun Seitsemästä veljeksestä. Takana saattoi olla kaunaa, sillä vuonna 1860 Kivi voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpailussa palkinnon murhenäytelmällään Kullervo. Viisi vuotta myöhemmin Nummisuutarit sai alan auktoriteeteilta korkeimman mahdollisen tunnustuksen: valtion kaunokirjallisuuspalkinnon, 2 500 markkaa. Se oli paljon rahaa mutta sitäkin tärkeämpää lienee, että Kivi päihitti kilvassa Runebergin ja August Ahlqvistin (runoilija A. Oksasen)
Kiven rusikoijana historiaan jäänyt suomen kielen ja kirjallisuuden professori Ahlqvist oli Suomettaressa kirjoittanut, ettei Kivellä ole asiaa "runouden pyhään yrttitarhaan, jossa kansan hengeliset hedelmät kasvavat ja jossa ulosvalitut tietäjät hellin käsin näiden kukkasia vaalivat".
Aleksis Kivi, surun poika, torpan poika, on kirkkain osoitus siitä, miten lahjakkuus lyö itsensä läpi ilman tukea, ilman sosiaalisia verkostoja ja vaikutusvaltaisia ystäviä. Kivi ei ollut ostettu harha, vaan puhdas lahjakkuus.
Kivi vietti elämänsä viimeiset kahdeksan kuukautta veljensä Albertin ja tämän vaimon Karoliinan perheessä. Väsynyt surun poika asusteli mökin takakammarissa ja pysytteli lopun aikaa omissa oloissaan kunnes nukkui pois joulukuun viimeisen päivän aamuyönä 1872 kuvan huoneessa. (LL Haltiakuusen alla kirjasta)
Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.