Vaikka asuimme jo täällä Keski-Suomen saarella Muuratsalossa parin minuutin matkan päässä rannasta, oli ikävä Luvialle niin kova, että parina kesänä vuokrasimme muutamaksi viikoksi huvilan Luvialta. Vanhempani olivat jo tällöin luopuneet omasta kesämökistään. Pelastukseksi tuli Hannu Kylänpää, joka oli kuulunut samaan Kämpän porukkaan kuin minäkin ja kuvassa olevat ystävämme Tuula-Marja ja Hannu Sainio, jotka ovat myös täällä syntyneen tyttäremme kummit, ovat viettämässä mökki-iltaa kanssamme. Meri lienee kuvannut tämän yläkerran nuoriso-osastolta ja onkin kiva kuvakulma. Tunsimme toisemme kaikki, molemmat Hannut, Tuula-Marja ja minä jo noin kymppivuotiaista. Reima, kuvassa vieressäni, oli Luvialle muuttanut uudisasukas, jonka kanssa sitten löysimme itsemme Alvar Aallon huvilasaarelta valkoisesta kivitalosta. Merta oli kova ikävä, joten ei ollut vaikea keksiä nimeä täällä syntyneelle tyttärellemme: Hän on Meri!
Luin jostain lehdestä, että Keski-Suomi on nyt melkein kuivinta aluetta ja uusia helteitä luvassa etenkin tänne. Ei olisi kaivattu! Eipä tullut mieleen noin tuhannen kasvin puutarhassa alkaa kastelemaan vuosia sitten istutettuja helmiorapihlajia...Onneksi Facebookin magnoliaryhmässä oli yllytystä kastella magnolioita. Ystäväni kävi nimipäiväkahvilla ja kertoi heidän helmiorapihlajansa kuivuvan pystyyn, vaikka kuinka kantavat rannasta vettä. Mekin sitten tarkastelimme omiamme sillä silmällä ja kyllä vain: Tuhon omat ovat ilman kastelua! Mitään ötököitä emme huomanneet. Nyt sitten kastellaan niitäkin, kauneimpia pikkupuita mitä voi olla. Uusi kastanja saa vettä kaiken aikaa ja muut uudet kasvit. Puutarhan pitäminen on ilon ja kauhun tasapainoa!
Kohtuullista suviviikonloppua kaikille etenkin mitä tulee säähän♥
Love
Leena Lumi