Kirjojen virtaa Lumissa suvella ja syksyllä 2017
Suuren puutarhan pitäjänä ajan vie nyt tietysti toukokuun istutukset ja niiden kastelut, sillä kertaakaan ei ole satanut. Sade kuin kiertää saaremme. Kuitenkin luen, nyt yli tuhatsivuista teosta, mutta...
View ArticlePaavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika Nautiskelijan kesä
On aika armastaa suvea siitäkin huolimatta, että lämpö on taas vaihtunut kylmään. Suomen suvi on kuin naisen mieli ja sillä on sama oikeus vaihtua yhtä tiuhaan. Tätä me myös tarvitsemme, sillä tämä...
View ArticleToukokuuta raesateessa puutarhapäiväkirjan kertomana
Pitkään aikaan en ole istuttanut niin kuin tänä keväänä ja raesateesta huolimatta. Muutama hellepäivä. +25 käväisi, mutta sen jälkeen on ollut kylmää kyytiä. Koska olen nyt täysin kirjojen pauloissa,...
View ArticlePaul Auster: 4 3 2 1
Kirjeitä oli kaikkiaan kuusitoista, ja Howard säilytti ne nelikulmaisessa puulaatikossa, säilytti yhä kasvettuaan isoksi ja aloitettuaan aikuiselämänsä, koska kolmetoistavuotias Ferguson – hänen...
View ArticleMagnoliaa, ne uudet silmälasit ja yksi kesäkuun hetki kaksi vuotta sitten...
Yrittänyttä ei laiteta on minun mottoni magnoliakuumeen kanssa. Viime suvena kauhean kylmän ja lumettoman talven jälkeen ei yhtään kukkaa, sitä edellisenä suvena useampia kukkia ja nyt ensin yksi pieni...
View ArticleTule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja...
Tule vielä kerrankuin ilta omenapuuhunja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.Niin minä sanon sinulle: hyvästija hengitän hiljaa ohimosi varjossa.Niin minä sanon sinulle: hyvästihyvästi vaaleana...
View ArticleRuhetag!
Menemisten ja tulemisten kiireessä jään vähän somevapaalle eli Ruhetag...oder noch dazu Ruhewoche! Siis viikkokin voi mennä, mutta minut tuntien...ei ehkä mahdollista.LoveLeena LumiSummerwine
View ArticleUimassa unelmauikkarilla!
Tänään uimassa unelmauikkarilla! Kerroin teille täällä, että löysin Annasta nro 19 tosi kauniin uimapuvun, mutta sitä ei sitten maastamme löytynytkään. Minut lupasi pelastaa Jyväskylän Liivi ja Sukka...
View ArticleSuvikirjasuosituksia 2017!
Ensi viikolla on jo juhannus, jota on tosi vaikea tajuta kylmän kevään takia. Nyt kaikki on kiritty takaisin ja ainakin täällä Suomen Tahitilla on saatu nauttia tai kärvistellä helteissä. Kuivuus on...
View ArticleHåkan Nesser: Taivas Lontoon yllä
Se tapahtui myöhemmin, ehkä syksyllä tai viimeistään talvella 1970; jälkeenpäin näen nämä kuukaudet yhtenä sumppuna, väistämättä, koska tapaamisemme olivat kerrasta toiseen niin samanlaisia. Mutta eräs...
View ArticleJuhannusruokia!
Nuoret kera koiruuksien saapuvat jo huomenna, joten tänään sadepäivä meneekin sitten kaupoissa. Tein eilen ruokatarjoilulistaa eri päiville ja päätin, että aloitamme huomenna kevyesti ja raikkaasti...
View ArticleAtsalea - revontuliatsalea Northern Hi-lights
Kun aloitin atsaleoiden kanssa, ensimmäinen niistä oli oranssi revontuliatsalea. Sitten tapahtui kaikenlaista, milloin jänikset, milloin jotain muuta, mutta koska se oranssi ei sitten enää ikinä...
View ArticleKaunista, rentoa sydänsuven juhlaa kaikille tasapuolisesti!
Haluan nyt toivottaa teille mukavatunnelmaista sydänsuven juhlaa kauneimmalla, mikä nyt puutarhassani kukkii: Ruusut eivät ole vielä avautuneet eivätkähelmiorapihlajat.Tässä kuva viime vuodelta, kun...
View ArticleRaili Mikkanen: Hilja Yksi maailman ensimmäisistä
Samana vuonna 1899, toukokuun kahdeskymmenestoinen päivä vietettiin häitä. Hilja seisoi Jaakon rinnalla Helsingin pitäjän vanhassa kauniissa Pyhän Laurin kirkossa. He painoivat päänsä ottaakseen...
View ArticleJuhannuksen jälkihehkua
Juhannus 2017 jää muistiin paitsi elämäni sateisimpana myös hauskimpana aikuisiällä. Nuoret koirineen viipyivät viisi päivää ja niihin päiviin mahtui monenlaista...Lumimies ja vävypoika Sami korjasivat...
View ArticleMattias Edvardsson: Melkein tosi tarina
Olin syntymästäni saakka Janten lain leimaama ja yhtä omaperäinen kuin lyhtytolppa minkä tahansa ruotsalaisen pikkukaupungin nimettömällä torilla. Suurta kirjallisuutta? Henkilöitä jotka erottuvat...
View ArticleAkileijan lumoissa!
Sydämeni kyllyydestä rakastan akileijoja. Ne saavat kasvaa missä ikinä haluavat. Tämä yllättäjä nousi päivänliljan lehtien sisältä kuten viime vuonnakin, mutta on nyt aivan erilaineneli tässä sama kuva...
View ArticlePeto on minun armaani, vaan peto hyvä, ei haavoita...
Peto on minun armaani, vaan peto hyvä,ei haavoita silmänluontinsa syvä,ei tahdo hän tappaa, kynsiä, purra,vain hiipiä hiljaa ja kauniisti surra,pään painaa olkahan lemmityn miehen,elon siirtää kuin...
View ArticleValkoisesta puutarhasta yhdellä tipulla
Sattuneesta syystä kirjarintamalla on nyt hiljaista: Luin yhden hyvän ja sen saa julkaista vasta 20.7., aloitin eilen toista ja kun olin lukenut jonkin matkaa jopa Lumimiehelle ääneen erästä kohtausta,...
View ArticleMustavalkokuvien tunnelmissa...
Facebookin puolella on kiertänyt mustavalkokuvahaaste, jossa pitää esittää vain kuva ilman mitään selitystä. Lumissa saan avata aiheita:) Kuvia pitää olla seitsemän. Ajattelin ne näin loma-ajan...
View Article